Piktu
Takaisin

Tietoa Piktusta

Piktu on päivittäinen emoji-arvuuttelupeli. Joka päivä on viisi uutta arvoitusta, samat kaikille.

Näin pelaat

  • Joka päivä on viisi arvoitusta: elokuva, suomibiisi, TV-sarja, sanonta ja päivän yllätys.
  • Arvaa, mitä emojit kuvaavat. Arvoitukset voi pelata missä järjestyksessä tahansa, ja keskeneräiseen voi palata myöhemmin.
  • Kirjoita vastaus vapaasti. Isot kirjaimet, välimerkit, ääkköset ja pienet kirjoitusvirheet eivät haittaa.
  • Sanonnoissa riittää, että tärkeimmät sanat ovat mukana, missä järjestyksessä ja muodossa tahansa.
  • Jokaiseen arvoitukseen on kolme arvausta.
  • Vihje näyttää suunnan, mutta kuluttaa yhden arvauksen. Sen voi ottaa ensimmäisen tai toisen arvauksen kohdalla.
  • Jos arvaus on melkein oikein, saat vinkin tarkistaa kirjoitusasun. Kaksi ensimmäistä melkein-osumaa eivät kuluta arvausta.
  • Uudet arvoitukset ilmestyvät keskiyöllä Suomen aikaa.

Pisteet ja putki

  • Oikea vastaus ensimmäisellä arvauksella tuo 3 pistettä, toisella 2 ja kolmannella 1. Vihjeeseen käytetty arvaus lasketaan mukaan. Päivän maksimi on 15 pistettä.
  • Putki kasvaa, kun pelaat päivän kaikki viisi arvoitusta loppuun. Väliin jäänyt päivä katkaisee putken.
  • Tilastot ja putki tallentuvat vain tähän selaimeen. Ne eivät siirry toiselle laitteelle, ja ne katoavat, jos selaimen tiedot tyhjennetään.

Tietosuoja

  • Piktu ei käytä evästeitä eikä vaadi kirjautumista.
  • Kävijämäärät lasketaan evästeettömällä Umami-palvelulla, josta yksittäistä pelaajaa ei voi tunnistaa. Samalla tavalla kirjataan nimettömästi päivän tulos, eli pisteet ja arvausruudut.
  • Osa vääristä arvauksista kerätään nimettömästi pelin kehittämiseen. Niiden avulla löydämme vastauksia, jotka pitäisi hyväksyä, ja emojisarjoja, jotka johtavat harhaan. Arvauksia ei yhdistetä sinuun.

Emojit